Työpäivät venyvät turistikaudella eikä kelloon juurikaan ehdi vilkuilla. Kohtalaisen fyysinen työ ja koko ajan ulkona oleminen vie mehut nopeasti varsinkin jos työpäivä venyy yli 12 tuntiseksi. Siinä samalla kotisohva ja pakastepizza alkaa voittamaan vapaapäivien retkeilyharrastukset. Kyllä sitä silti joillekkin retkelle kerkiää...
![]() |
Päivällä, yöksi kylmempää :) |
Joten retkikamppeet autoon ja metsään. Valitsimme kohtalaisen läheisen Vaattunkikönkään alueen jossa on muutama tulipaikka puineen ja laavu. Muutamaa päivää aikaisemmin noudin postista kodan. Tarkemmin helsportin varanger 4-6 camp mallin. Se ei ole painon puolesta vaellusjuttuihin, mutta kulkee pulkassa aika mukavasti. Kota pystyyn ja tulet sisälle.
Otin kuviakin... Kamera (pentax k-3) oli eri mieltä mitä kuvassa pitäisi näkyä.
![]() |
Pentax K-3 ja -35 astetta pakkasta. Ei toimi. |
![]() |
Motonetin "jätkänkynttilä" |
Yö meni mukavasti eikä kylmä häirinnyt. Muutaman kerran sai asetella täysin jäätynyttä villabuffia uudelleen kasvoille.
Jokainen kovalla pakkasella retkeillyt tietää, että aamut on kamalia jos ei pääse samantien liikkumaan. Kaikki on jäässä. Kaikki on vaikeeta. Puolen tunnin kävelylenkki auttoi jonkin verran jäätyneeseen kroppaan. Makuupussissa olisi voinut viettää pidemmänkin aikaa jos joku olisi kiikuttanut kahvikupin viereen. Sitten jännäämään parkkipaikalle...
Autolla mittari näytti, että kylmin lukema olisi ollut -35,7. Selvä, siinä lämpötilassa on varmaankin moottori ja akut. Eka starttaus ja ääni joka kuuluu kertoo totuuden. Muutaman sekunnin päästä on turha edes yrittää. Kaikki konstit käyttöön ja puhelua tutuille, akut sisälle viereiseen lomakylään lämpiämään ja odottelua kunnes voi taas kokeilla. Ei toivoa. Ei taida olla virrasta kiinni starttaaminen. Auto jäi metsään ja retkeilijät taksilla kotiin. Vissiin muutamalla muullakin oli ollut ongelmia auton kanssa. Hinauspalvelun aika-arvio oli joskus illalla. Onneksi on vakuutukset olemassa, mutta hirveää säätöä ja puoli päivää odottelua se silti vaati. Nyt hiluxi taas hyrrää kevyesti kunhan vietti yön lämpimässä hallissa sulamassa ja nautti 2x 120€ akut aamupalaksi :)
Heti perään mökille "retkeilemään". Sisällä -17 astetta. Pikkuhiljaa sekin vuotava seula lämpöä pitää ja illalla olikin jo nollakeli sisällä. Ajankuluksi ihmettelemään Syötteen aluetta. Pakkanen ja kova tuuli--> hyvät kuvat 0 kpl, kännykkäkuvat 2 kpl.
Niin se jäinen mökki... Kaikki keinot käyttöön.
![]() |
Tuikkuja. Lämmittää edes mieltä. |
![]() |
Keskuslämmitys. MSR XGK bensakeitin. |
![]() |
Tuvan ikkuna kun kaikki lämmityslaitteet on käytössä. |